Täytyyhän siihen jokin syy olla, miksi tätä alkaa kirjoittamaan. Tai no, ei välttämättä, mutta minulla on. Haluan tulla paremmaksi ihmiseksi.
Kuulostaa ainakin hienolta. Mutta ei sitä voi kieltää, etteikö se sitä olisi, jos siinä onnistuisi. Tämän päiväkirjan tarkoitus on muistuttaa tavoitteestani, koska Luoja tietää, unohtaminen käy minulta helposti.
Se, miksi haluan tulla parememmaksi ihmiseksi... No, se onkin toinen asia. Siitä myöhemmin.
Mutta muuttumisen ensimmäiset tavoitteet: alkoholittomuus ja tupakoimattomuus. Tupakoinnista on päässyt eroon niin, ettei sitä tarvitse enää kokoajan ajatella, mutta varaa parantamiseen vielä olisi. Alkoholi toisaalta...
Kuten sanottu, alkoholi on syy ja ratkaisu suurimpaan osaan, jos ei maailman, niin ainakin minun ongelmistani. Ei niin, etteikö ilta viihteellä kerran kaksi kuukaudessa vielä menettelisi, mutta olen tainnut ylittää jonkin sortin rajan siinä, että tarvitsen sitä lähes joka ilta. Olisi kai syytä rauhoittaa. (Kaadoin eilen puolipulloa viskiä viemäristä alas, ettei houkutus kävisi tänä iltana liian suureksi.)
Eikä alkoholi vielä itsessään Paha ole. Mitä nyt vähän tuhoaa elimistöään. Mutta jos sanotaan, ettei tästä olisi niin väliksi. Ei, Pahuus tulee sivuvaikutuksista. Siitä keneksi se minut muuttaa.
2007/02/20
2007/02/19
Haha!
Löysinpäs tämän nettijournalismin helmen eli blogin! Vapise maailma, kun minä pääsen tätä kirjoittamaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)